Puurakentaminen
Puurakentaminen on nouseva trendi niin Suomessa kuin maailmalla. Suomen metsäteollisuus antaa hyvät, edelleen kasvavat mahdollisuudet lisääntyviin rakennustarpeisiin. Ympäristönäkökulmien merkityksen kasvu ja julkisen sektorin mielenkiinto vihreään rakentamiseen edistävät puurakentamisen kehitystä vaativissakin rakennuskohteissa. Vahva teknologiaosaamisemme mahdollistaa puuelementtien korkean esivalmistusasteen. Puusta voidaankin rakentaa asuinkerrostalojen, pien- ja rivitalojen lisäksi julkisia rakennuksia, kuten päiväkoteja, kouluja ja hoivakoteja, toimistorakennuksia, halleja sekä siltoja. Puu sopii myös piha- ja infrarakenteiden materiaaliksi.
Puurakentaminen on ekologista, energiatehokasta ja kilpailukykyistä. Puu on kotimainen, paikallinen ja uusiutuva raaka-aine, joka varastoi ilmakehän hiiltä, hilliten näin ilmastonmuutosta. Rakennusten hiilijalanjälkiä ollaan lähivuosina ottamassa mukaan rakentamisen säädöksiin, jolloin puu tulee olemaan entistä kilpailukykyisempi vaihtoehto.
Joensuu on puurakentamisen edelläkävijä
Joensuussa sekä sitä ympäröivässä maakunnassa puurakentamisen eteen on tehty pitkäjänteistä kehitystyötä jo vuosikymmenien ajan. Varhaisimmat kohteet on toteutettu 1990-luvulla, mutta nyt työn tulokset näkyvät laajaa valtakunnallista huomiota ja tunnustusta saaneissa kohteissa sekä alan yritysten ja asiantuntijoiden korkeana osaamisena.
Joensuusta löytyy merkittäviä ja uniikkeja puurakentamisen kohteita, jotka ovat olleet valmistuttuaan menestyksiä. Pohjois-Karjalassa on paljon puualan osaamista ja rohkeutta lähteä toteuttamaan epätavallisiakin projekteja suuressa mittasuhteessa. Puuta on käytetty materiaalina niin suurien monitoimihallien ja areenan rakentamiseen, kuin myös opiskelija-asuntoloiden ja päiväkotien rakentamiseen.
Edelläkävijyys on Joensuussa näyttävästi esillä ja olemme ylpeitä siitä, mitä viime vuosien aikana kaupunkiimme on määrätietoisesti rakennettu. Rakentamisen lisäksi Pohjois-Karjalassa on alan koulutusta sekä tutkimusta, jota ei vastaavassa mittasuhteessa löydy muualta. Puuteollisuus on ollut osa itäsuomalaista yrittämistä jo vuosikymmenien ajan. Sitä se on edelleen ja myös jatkossakin.