Itäisen Suomen puualan nykytilaa ja tulevaisuutta käsiteltiin laajasti Itä-Suomen Puupaneelissa Kajaanissa 30.-31.10.2024. Tapahtuma järjestetään muutaman vuoden välein alueen eri paikkakunnilla ja nyt kuudetta kertaa. Tapahtuman yhteydessä laadittiin kolmiteemainen SWOT-analyysi. Se pohjautui työpajatyöskentelyyn ja keskusteluihin, joissa mukana oli asiantuntijoita tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatioista, yrityssektorilta sekä julkiselta puolelta.
Työskentelytapa
Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään, jotka käsittelivät kaikkia teemoja. Ryhmät koostuivat tasaisesti eri sektoreiden edustajista. Työpajatyöskentelyssä tarkasteltiin kolmea teemaa: TKI-toiminta, koulutustoiminta ja elinkeinoelämäyhteistyö. Tarkastelun taustalla olivat kysymykset puuteollisuuden kehityssuunnista, puunkäytön ja teollisen toiminnan suuntaamisesta Itäisessä Suomessa sekä eri toimijatahojen verkottumisen tarpeista. Ryhmillä oli käytössä myös vuoden 2022 puupaneelissa laaditun SWOT-analyysin yhteenveto. Työpajatyöskentely huipentui seminaarin toisena päivänä ryhmien tulosten purkuun ja yhteiseen keskusteluun.
Tulokset
Analyysi painottui tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden ja julkisen sektorin edustajien näkemyksiin, mutta mukana oli myös kehitysyhtiöiden ja yritysten edustajia. Tarkastelu kattoi laajasti Itäisen Suomen maakunnat Koillismaalta Etelä-Savoon. Puutuoteala ja sen arvoketjut olivat keskiössä ja puurakentamisen ja loppukäyttäjien näkökulmat olivat suhteellisesti vähäisemmässä roolissa. SWOT-analyysin luonteeseen kuuluu, että samat ilmiöt voivat näyttäytyä sekä mahdollisuuksina että uhkina.
Analyysin toivotaan tukevan puutuotealan verkottumista ja tki-toimintaa sekä alueellista kehittämistä: vahvuuksien hyödyntämistä, heikkouksien vähentämistä, mahdollisuuksien muuttamista kilpailueduiksi ja uhkien hallintaa. Avoin yhteistyö ja osaamisen jakaminen ovat avainasemassa erityisesti Itä-Suomessa, jossa väestökehitys, logistinen asema ja poliittinen vaikuttavuus asettavat omat haasteensa. Itä-Suomen puupaneeli järjestetään seuraavan kerran Joensuussa syksyllä 2025. Siinä tullaan tarkastelemaan miten SWOT-analyysin tuloksia on lähdetty hyödyntämään Itäisessä Suomessa.
Tutustu analyysiin oheisen linkin kautta:
PUUSWOT 2024 ITÄINEN SUOMI Lyhennelmä 14.5.2025
Lisätietoja:
Erkki Verkasalo, Luke, erkki.verkasalo@luke.fi
Ismo Mäkeläinen, Woodpolis Kuhmo, ismo.makelainen@kuhmo.fi
Tuomo Määttä, Oulun yliopisto, MITY-yksikkö, tuomo.maatta@oulu.fi
Analyysi on toteutettu osana Pohjois-Karjalan maakuntaliiton rahoittamien Puu-TKI sekä Puhtia Pohjois-Karjalaan energia-, kemian- ja materiaalitekniikan kehitykselle kehittämishankkeiden toimenpiteitä yhteistyössä Kainuun liiton rahoittaman Itäpuu-hankkeen kanssa.